”Jos päästäisit siitä irti!”

Niin. Kun kaikkeen kiinni jääminen tuo tutun turvallisen olon. Siis kiinni jääminen kaikkeen entiseen ja jo koettuun. Eletyn elämän tapahtumien muisteleminen ja voimakkaiden fiilisten kertaaminen, tai oman olemisen arviointi jälkikäteen, ovat muodostuneet minulle varsinaiseksi aikaa vieväksi harrastukseksi. Kulutan usein kaiken liikenevän energian epäkohtien tarkkailuun. Huomaan pienet hienovaraiset eleet, jotka mielestäni saattavat merkitä ihmisten välissä häiritsevää kitkaa.

Olen mestari huomaamaan epäoikeudenmukaisuutta missä tahansa asiassa.

Joskus on jopa haettava ulkopuolista apua, jotta tilalle löytyisi terveellisempiä tapoja elää.

Elämä on monimutkaista. Monenlainen itsensä haastaminen tuottaa mielihyvää. Joskus mielihyvän kokemukseen jää kiinni. Kun aivot toistavat jotakin tekemistä tai asiaa tarpeeksi monta kertaa, toiminnasta tulee normaalia. Normaaliksi muodostuneesta vahingollisesta toiminnasta saattaa olla vaikea irtautua.

”Uuden asian kohtaaminen yllättää!”

Nyt kun kulutan kaiken energian tapahtuneiden asioiden kertaamiseen, uuden asian kohtaaminen on usein kuin yllätys. En kykene valmistautumaan tilanteisiin tai suhtautumaan ihmissuhteisiin neutraalisti, kun paahdan vielä vuoden takaisia tunnetiloja läpi.

Olen nyt päättänyt päästää irti. Ajattelen sen tarkoittavan läsnä olemista.

Kun voin itse hyvin, kun arvostan itseäni, toisen ihmisen hyväksyvä kohtaaminen on helpompaa. Kun ymmärrän toimintatapojeni taustalla olevat arvot ja voin ne yhä allekirjoittaa, oma sisäinen ydin saa hetkellisen rauhan.

Läsnäolon kautta kykenen myös rakastamaan enemmän.

TO DO! -lista:

  • Päästä irti!

  • Luovu negatiivisista ajatusketjuista!

  • Löydä sisäinen äänesi!

  • Keskity päivittäin vain hengitykseen muutaman minuutin ajan!

  • Rakasta itseäsi!

 

Mottoni on juuri nyt:

A L L   Y O U  N E E D  I S  L O V E !

 

Haethan ulkopuolista/ammattilaisen apua, jos et selviä yksin! www.suomenmielenterveysseura.fi

Suomen mielenterveysseura: Krii­si­pu­he­lin – apua elä­män krii­sei­hin

Kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202
arkisin klo 9.00– 07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

 

Turussa kesän kynnyksellä.

SH30052017

 

 

 

 

By solveighuntu

Olen 40-vuotias erityisherkkä taiteilija. Pohjalaiset juuret pitävät jalkani tukevasti maan pinnalla, samalla kun elämänjanoinen sieluni lentää vapaana uusia kokemuksia haalien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *