Toksinen - myrkyllinen, vahingollinen, haitallinen - "toksinen pomo" herättää alaisissa epäluuloa ja vastenmielisyyttä Lokakuu - pohjoisen pallonpuoliskon syksyn toinen kuukausi - lokakuuta edeltää syyskuu ja seuraa marraskuu
Myrkytän lokakuun
Nuoruutta ja aikuisikääni on leimannut toksisuus. Vasta asiantuntijan, psykologin, avustuksella olen ymmärtänyt, että minua vahingoittaa toksinen häpeä. Vaikka elämä sujuu kuten muillakin lokakuussa, häpeä minussa kärventää sisintäni ja saa syksyn kauneimman kuukauden värittymään katkeraksi.
Toksinen häpeä tarkoittaa sitä, että häpeän tunne määrittelee jopa identiteettiä ja saa ihmisen varomaan tekemisiään. Silloin häpeä vääristää ajatukset itsestä ja maailmasta. Itseä leimaa arvottomuuden tunne.
Häpeä itsessään on tärkeä tunne ja saa meidät toimimaan esimerkiksi ryhmätilanteissa kuten kuuluukin. Häpeä estää meitä tekemästä itsellemme vahingollisia tempeuksia ja välttämään häiritsevää käytöstä muita ihmisiä kohtaan. Silloin, kun häpeä kasvaa toksiseksi, se kahlitsee ja on ihmisen psyykkiselle terveydelle haitallista.
Toksinen häpeä kumpuaa lapsuudesta
Häpeän tunne verhoutuu taitavasti surun ja syyllisyyden tunteisiin. Se heijastuu ihmissuhteissa läheisriippuvuutena tai esimerkiksi mustasukkaisuutena. Huonommuuden kokemus, riittämättömyys ja kelpaamattomuus voivat todellisuudessa olla häpeän merkkejä.
Opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä valtakunnallinen yhdistys, Nyyti ry, kirjoittaa sivustollaan (Nyyti.fi), että häpeän tunteet syntyvät lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Kodin ilmapiiri ja kasvuolosuhteet voivat olla toksiselle häpeälle altistavia tekijöitä. Riittämättömyyden tunne voi synnyttää häpeää, jos kokee ettei pysty täyttämään vanhempien odotuksia. Tunne voi kummuta siitä, että ei ole vanhemmille riittävän tärkeä ja arvokas.
Lapsen tai nuoren henkilökohtaiset ominaisuudet, temperamentti ja luonteenpiirteet, vaikuttavat siihen, miten syväksi häpeän kokemus muodostuu. Häpeän tunne syntyy jo varhaisissa kiintymyssuhteissa jo alle kahden vuoden ikäisenä (aitiydenihme.fi). On huomioitavaa, että häpeä voi myös tunnistamattomana siirtyä perheessä vanhemmalta lapselle.
Häpeän siis reagoin
Tavallisesti häpeä tulee ilmi fyysisinä reaktioina. Joku punastuu, toinen vapisee ja painaa katseen alas, kolmannen puhe salpautuu ja hengitys tihentyy. Häpeä saa ihmisen reagoimaan voimakkaasti epäoleellisiin asioihin.
Kun häpeää ei ole osannut kohdata, tunne voi altistaa henkiseen väsymykseen, masennukseen tai työuupumukseen. Häpeästä aiheutuva aggressiivinen käytös voi kohdistua omaan itseen ja aiheuttaa vahingoittavaa käytöstä kuten holtitonta päihteidenkäyttöä, syömishäiriöitä, pakonomaista liikuntaa tai jatkuvaa hääräämistä, ostovimmaa tai muita riippuvuuksia. Pahimmillaan häpeä voi aiheuttaa itsetuhoisuutta.
Pupu pöksyssä, häpeä pensaassa
”Astun sisään suureen saliin. Olen viimeisten joukossa ja tila on jo täynnä ihmisiä. Hivuttaudun pitkin seinän viertä ja yritän löytää itselleni paikan kirkkaiden spottivalojen varjosta. Kompuroin lattialla lojuviin laukkuihin ja vaatemyttyihin. Ahdistaa salin täyttävä puheensorina ja iloiset kikatukset. Tajuan heti, että en ole pukeutunut oikein ja olen muutenkin niin vääränlainen. Häpeä vyöryy päälleni kuin valtava musta pilvi. Tukehdun.”
Häpeä kehottaa piiloutumaan. Jos tunnetta ei kykene kohtaamaan, ihminen torjuu sen tavalla, joka sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta. Syntyy mekanismi, joka ei poista häpeää, mutta ajan myötä jopa korostaa sitä ja pahentaa psyykkistä olotilaa.
Nyyti ry:n lista häpeän peittämiseksi luoduista torjuntamekanismeista:
- erilaiset roolit: heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli
- suojamuuri: täydellisyyden, materian ja jatkuvan suoritusten tavoittelu
- itsekriittisyys
- mustavalkoinen ajattelu
- jatkuva syyllisyyden tunne
Häpeän kahleista irtautuminen on heikkouteen suostumista, itsen rakastamista ja hyväksymistä selleisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen. – Nyyti ry
Häpeäkompassi ja muut apurit
Haitallisesta, toksisesta häpeästä voi vapautua. Psykologini antoi minulle läksyksi heijastaa tuntemuksiani häpeäkompassin avulla. Kun tunne valtaa kehoni ja ajatukseni, kompassin neula värähtää. Piiloudunko muilta vai onko tunne niin suuri, että piiloudun myös itseltäni. Kohdistanko aggression muihin vai hukutanko tunteen ja rankaisen itseäni erilaisilla pakkokeinoilla.
Kun tunnistan häpeän, minun on mahdollista poistaa itseltäni toksinen taakka, riittämättömyyden tunne ja syyllisyys. Samalla tulen tietoiseksi mekanismeista, jotka ovat jyllänneet häpeän kuorman alla. Kykenen sanoittamaan, mitkä ovat olleet juuri minun suojamuurini ja roolini.
Tietyt tilanteet herättävät häpeän tunteen elämässäni. Kun tiedostan, milloin toksinen musta pilvi on vaarassa hukuttaa minut, on helpompi oppia hyväksymään häpeän tunne ja opetella reagoimaan tilanteisiin uudella tavalla. Kun kertoo häpeästään, se menettää valtaansa.
- Mieli ry: https://mieli.fi
- Nyyti ry: https://www.nyyti.fi
- Kriisiapua kriisipuhelimesta: puh. 09 2525 0111
Lokakuussa 14. perjantaina 2022, Sanna-Maija
Artikkelia muokattu 15.10.2022 klo 11.44: Lisätty artikkelissa mainitut linkit ja korjattu alun layoutia sekä lause ”Samalla on tulen tietoiseksi mekanismeista” muotoon ”Samalla tulen tietoiseksi mekanismeista”.