Hyräilen. Ajatukset rauhoittuvat ja mieleni kiinnittyy tähän hetkeen. Kannan kädessäni nyyttiä. Olen kietonut yrtit pehmeään kankaaseen. Tahdon suojella oivallusta – menestyksen mittaa, kuten sen sanoin. Päätin, että entinen sai riittää ja siitä hetkestä alkaen huominen on ollut minulle mahdollisuus.
Parasta on päätöksessä on se, että olen rauhallinen. Jokainen hengenveto tuo minuun uutta, samalla kun jätän jotakin taakseni. Luotan siihen, että olemukseni henkii jotakin minua ympäröivään elämään. Kohtaan tämän päivän ilman epäröintiä ja tiedän olevani oikean mittainen. Kuka hän on, hän teräväkatseinen, viisasmielinen? Se minun on vielä selvitettävä.
Puristan kangaskääröä kädessäni. Askeleeni on lennokas. Kantapääni eivät enää kipeydy, eivätkä käsivarteni turhaa kahise sadetakin hihoissa. Varustaudun oikein, mutta en enää pelkää pahinta.