Uhkuin ja uhmasin. Siihen pari tipallista, niin ajatteli. Toinen oli äänensävy ja tietenkin rytmi, jolla pyyntöni esitin. En perääntynyt, vaikka äkkiä jouduin selvittämään kurkkuani. Fyysisesti venyen, kaula pitkällä kurkotin kohti tuntematonta. Muutoksen janoon enemmän kuin hyppysellinen, ihan siksi. Hän vilahti raskaan samettiverhon taakse. Jäin paikalleni seisomaan kuppi kädessäni. Olin juuri pyytänyt mitallisen menestystä. Sitä toki sain. Mitallisen, ja ihan piri pintaan. Käännyin lähteäkseni. Samalla näin kuvani heijastuvan ikkunasta. Ymmärsin taian. Silmieni loiste kertoi sen ja ruso poskillani. Pienen mitallisen verran, mutta kuitenkin kokonaisen elämän. Astuin ovesta pimentyvään iltaan, kulkunen kamanassa kilahti.