Matkoilla

Kävelemme rinnakkain. Hipaisen vaivihkaa hänen hihaansa, tunnen kankaan kuiduista tarttuvat ohuet säikeet. Portaikossa kuljetan sormiani kaiteen pinnoja pitkin. Kuidut sormenpäissä nivoutuvat toisiinsa ja keritytyvät kauniiksi nauhaksi. Sipaisen matkalla tummatukkaisen lapsen hiusuntuvia, vanhusta olkapäästä, kissaa hännästä. Kaunis kudos saa pituutta jokaisesta kosketuksesta. Nivon nauhan ja kiedon hiuksiini. Katson ikkunasta peilikuvaani. Olen kaunis. Kesken kulkua pyörähdän kannoillani…

Yhdestoista päivä

Olen aina ollut kova keksimään kaikenlaista tekemistä. Mielikuvituksellani ei ole rajoja. Kun olin vielä pieni lapsi, saatoin laulaa omia hoilotuksiani tuntikausia. Kivaa oli myös saada omaan leikkiin muita mukaan. Parhaimmat jutut keksittiin yhdessä naapurin lasten kanssa. Tein tehtäviä ruutuvihkoon, ”läksyjä” minua nuoremmille ja onnistuttuaan he saivat palkaksi kiiltokuvan tai tarran. Joku viuluharrastukseen liittyvä tyttö harrasti…

Kymmenes päivä

Pidän kädessäni paksua paperinippua, jonka ylälaitaan on kiinnitetty kuva. Nipun otsikko hämmentää: ”Noloja tilanteita vuosilta 1981 – 2017”. Onpa niitä kertynyt. Silmäilen tiheään kirjoitettua tekstiä paperi kerrallaan. Otsikot eivät todellakaan imartele. Kauhuissani plärään nippua, sydämeni tykyttää yhtä nopeasti kuin tapahtumahetkellä. Paraskin: ”Kun jalkani äkisti vammautui”. Muistan tilanteen elävästi. Minä nuori vaasalainen olin lähtenyt kesätöihin suureen…

Yhdeksäs päivä

Raskaan samettisen verhon takana on rauhallista. Ainoastaan suuren kaappikellon tasainen rytmi rikkoo hiljaisuuden. Kelloa ei ovelta näe, mutta pehmeä ääni rauhoittaa. Äkkiseltään katsottuna verho kätkee suojaansa paljon. Tavaraa on kasattu sekavasti ympäriinsä. Eräskin keko on kerätty korkeaksi, vaikka joku kohta on lähes tyhjä. Joissakin kohdin muistilappuja on kiinnitetty jopa seinille ja kattoon. Näkyy siellä olevan…