Matkoilla

Kävelemme rinnakkain. Hipaisen vaivihkaa hänen hihaansa, tunnen kankaan kuiduista tarttuvat ohuet säikeet. Portaikossa kuljetan sormiani kaiteen pinnoja pitkin. Kuidut sormenpäissä nivoutuvat toisiinsa ja keritytyvät kauniiksi nauhaksi. Sipaisen matkalla tummatukkaisen lapsen hiusuntuvia, vanhusta olkapäästä, kissaa hännästä. Kaunis kudos saa pituutta jokaisesta kosketuksesta. Nivon nauhan ja kiedon hiuksiini. Katson ikkunasta peilikuvaani. Olen kaunis. Kesken kulkua pyörähdän kannoillani…

Seitsemästoista päivä

Olen usein tilanteessa, jossa on haastavaa antaa elämän viedä. Se ei ole epätavallista erityisherkälle ihmiselle, mutta kovin kuormittavaa. Jos kuvailen fiilistä: pitkän stressaavan ajanjakson jälkeen on vaikea sietää ”virheitä” keneltäkään. Stressihormoni saa kehoni ylivirittyneeseen tilaan, enkä kykene rauhoittumaan ihmisille tavanomaisissa tapahtumissa, kuten konserteissa tai hälyisissä kahviloissa. Koska en voi aina paeta stressiä aiheuttavia tehtäviä, yritän…

Viidestoista päivä

Teen sen juuri tänään, eli viidestoista päivä. Jollekin viime tinka on tekemisen siunaus. Itse nautin säännöllisestä asioiden kehittämisestä sekä itseni haastamisesta. Toki niissäkin päämäärissä tulee välillä ruuhkaa, mutta uskon oppimisen tapahtuvan paremmin ilman jatkuvaa kuormittumista. Harmittaa jos elämä vilahtaa ohi keskinkertaisena sen vuoksi, että valitsee helppouden ja määrän.

Neljäs päivä

Kun näen toisen ihmisen, näen hänet nopeasti kokonaan. Todellisuudessa en näe häntä, vaan kuvittelen hänet minun näkökulmastani. Pohdin uusia vuorovaikutussuhteitani. Kompastun kyhäämiini portaisiin, jotka rakentuvat ennakkoluuloistani ja itseltänikin piilossa olevista rajoittavista argumenteista. Tämän hetken oivallus – olen vapaa (ja ainakin hetkellisesti ehjä), kun en arvota omaa olemistani ulkoisten vaikutusten perusteella. Jos annan oivalluksen tapahtua, kohtaan…