Ensimmäinen päivä

Uhkuin ja uhmasin. Siihen pari tipallista, niin ajatteli. Toinen oli äänensävy ja tietenkin rytmi, jolla pyyntöni esitin. En perääntynyt, vaikka äkkiä jouduin selvittämään kurkkuani. Fyysisesti venyen, kaula pitkällä kurkotin kohti tuntematonta. Muutoksen janoon enemmän kuin hyppysellinen, ihan siksi. Hän vilahti raskaan samettiverhon taakse. Jäin paikalleni seisomaan kuppi kädessäni. Olin juuri pyytänyt mitallisen menestystä. Sitä toki…

TO DO! -lista

”Jos päästäisit siitä irti!” Niin. Kun kaikkeen kiinni jääminen tuo tutun turvallisen olon. Siis kiinni jääminen kaikkeen entiseen ja jo koettuun. Eletyn elämän tapahtumien muisteleminen ja voimakkaiden fiilisten kertaaminen, tai oman olemisen arviointi jälkikäteen, ovat muodostuneet minulle varsinaiseksi aikaa vieväksi harrastukseksi. Kulutan usein kaiken liikenevän energian epäkohtien tarkkailuun. Huomaan pienet hienovaraiset eleet, jotka mielestäni saattavat…