Viides päivä

Viides päivä

Oli aika. Supisin itselleni: ”Sinä pystyt siihen!” Laskin ainakin kolmesti sataan ennen kuin laskeuduin kapeat kierreportaat kellariin. Pelotti vietävästi. En tiedä mikä pelotti. Ehkä se, että minut oli kutsuttu itseäni pätevämpään seuraan. Pelotti, että paljastun hölmöksi tai taitamattomaksi. Hitaasti astelin portaita alas. Kaikki muut olivat jo saapuneet paikalle ja istuivat pöytien ääressä jutellen äänekkäästi. Nauru remahteli ja kahvi tuoksui. Etsin katseellani porukasta henkilöä, jonka kanssa olin puhunut puhelimessa. Pääsin osaksi salaista seuraa, jonka koodikieltä en vielä osannut. Istuin alas ja vaivuin ajatuksiini. Kohta kuulin jonkun puhuvan minusta ja avasin silmäni. He puhuivat urastani ja minusta ylipäätään. Tuntui oudolta. Herätin kiinnostusta ja olin selvästi tarpeellinen. Ah, olin onnekas. Pääsin oppimaan ja matkimaan. Rakastuin siihen fiilikseen. Kun sain olla osa joukkoa ja lähes sokeasti luottaa taitoon ja tietoon. Mikä opin ihana kehto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.